27.6.1997

Pieksämäen käräjäoikeuden tuomio 19.12.1995

Riidattomat seikat

Käräjäoikeus lausui A:n valtiota vastaan nostaman kanteen johdosta, että rakennushallinnosta annettu laki oli kumottu valtion kiinteistölaitoksesta 13.1.1995 annetulla lailla, jolla oli ollut tarkoitus järjestää rakennushallinnon aikaisemmin hoitamat kiinteistövarallisuuden omistamiseen kuuluneet tehtävät keskittämällä ne rakennushallituksesta muodostettavalle valtion kiinteistölaitokselle. Samassa yhteydessä oli päätetty yhtiöittää rakennushallinnon aikaisemmin tarjoamat kiinteistöjen ylläpidon ja rakentamisen palvelutehtävät. Selostettu laki oli tullut voimaan 1.5.1995, mutta jo sitä ennen oli perustettu Engel kiinteistöpalveluyhtymä Oy, jolla on kaksi tytäryhtiötä, Engel kiinteistö- ja siivouspalvelut Oy sekä Engel-rakentamispalvelut Oy. Rakennushallintoon kuuluneen rakennushallituksen vuoden 1995 talousarvioon ei enää ollut osoitettu määrärahaa siivoustoiminnan ylläpitämiseen, vaan rakennushallituksen rakennuspiirien ylläpitämä siivoustoiminta oli lakannut vuoden lopulla 1994.

A:n irtisanominen

Rakennushallitus, jonka palveluksessa kantaja A oli ollut siivoojana työsopimussuhteessa, oli 27.12.1994 irtisanonut A:n työsuhteen päättymään 31.3.1995 siivoustoiminnan lakkaamisen vuoksi. A oli siitä alkaen ollut työttömänä.

Rakennushallinnon siivoustoiminnan yhtiöittämisen yhteydessä ei rakennushallituksen palveluksessa olleen siivoushenkilökunnan työoikeudellista asemaa siivoustoimintaa harjoittamaan perustettuun yhtiöön (jäljempänä Engel) nähden ollut nimenomaisella lainsäädännöllä määritelty. Valtion kiinteistölaitoksesta annetun lain 6 §:n 3 momentissa säädettiin, että rakennushallinnon lakkauttamisen vuoksi irtisanotut henkilöt, joiden irtisanomisaika ei ollut päättynyt rakennushallinnon lakatessa, siirtyivät suostumuksellaan lain voimaan tullessa palvelussuhteeseen kiinteistölaitokseen entisin ehdoin. Tällä säännöksellä ei kuitenkaan ollut osoitettu sitä, että kaikki rakennushallinnon palveluksessa olleet henkilöt tuli irtisanoa rakennushallinnon lakatessa. Hallituksen esityksessä eduskunnalle oli lain 6 §:n 2 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa selostettu, että ne henkilöt, jotka eivät sijoittuneet kiinteistölaitokseen tai perustettuun kiinteistöpalveluja tuottavaan yhtiöön, jouduttiin irtisanomaan.

Hyväksyessään hallituksen esityksen laiksi valtion kiinteistölaitoksesta eduskunta oli hyväksynyt ponnen, jonka mukaan henkilöstö kiinteistöpalveluja tuottavaan yhtiöön palkattiin vanhoina työntekijöinä. Laki oli annettu 13.1.1995 ja se oli tullut voimaan 1.5.1995. Eduskunta oli 13.1.1995, vahvistaessaan valtion talousarvion vuodelle 1995, hyväksynyt sen perusteluihin maininnan siitä, että tuon yhtiön kilpailukyvyn ja kannattavuuden turvaamiseksi henkilöstö palkattiin yhtiöön uusina työntekijöinä. Samoissa perusteluissa oli maininta siitä, että rakennushallinnon kiinteistöjen ylläpidon ja rakentamisen palvelutehtävät siirrettiin tätä tarkoitusta varten perustetulle valtionyhtiölle siten, että siivouspalvelu aloitti yhtiössä toimintansa 1.1.1995 ja muu toiminta 1.5.1995.

A:n kohdalta oli ollut selvää, että hänen työsuhteensa ei ollut voinut jatkua kiinteistölaitoksessa, jonka tarkoituksenakaan ei ollut ollut kiinteistöpalvelujen tuottaminen, vaan ainoa mahdollisuus hänen työsuhteensa jatkamiseen oli ollut sijoittaa hänet siivoustoimintaa harjoittamaan perustettuun Engeliin. A ei ollut katsonut voivansa hyväksyä hänelle Engelin taholta tehdyn työtarjouksen ehtoja, jotka eivät olleet vastanneet niitä lähinnä palkkaukseen liittyviä ehtoja, jotka hänellä oli ollut rakennushallituksen palveluksessa.

Todisteena esitetystä valtiovarainministeriön kirjeestä 19.12.1994 kävi selville, että tuolloin oli ollut voimassa eduskunnan hyväksymä, edellä selostettu ponsi, jonka mukaan henkilöstö perustettavaan yhtiöön, Engeliin, tuli palkata vanhoina työntekijöinä. Kun eduskunta vasta 13.1.1995 oli hyväksynyt valtion talousarvion perusteluihin vastakkaisen lausuman, jonka mukaan henkilöstö tuli palkata yhtiöön uusina työntekijöinä, rakennushallituksen irtisanoessa A:n työsuhteen 27.12.1994 oli vielä ollut voimassa eduskunnan ponsi, jota oli tarkoitettu valtiovarainministeriön kirjeessä. Rakennushallituksella ei tuon ponnen voimassa ollessa ollut ollut laillista aihetta A:n irtisanomiseen huolimatta siitä, että hän ei ollut hyväksynyt hänelle tarjottuja heikompia työehtoja.

Työnantajan vaihtuminen

Hallituksen esityksessä laiksi valtion kiinteistölaitoksesta oli selostettu rakennushallinnon tarjoamien kiinteistöjen ylläpidon ja rakentamisen palvelutehtävien tulevan yhtiöitettäviksi. Rakennushallinnon lakkauttaminen aiheutti organisaatiomuutokset, joiden mukaisesti valtion kiinteistöjen omistajatehtäviä hoitamaan perustettiin kiinteistölaitos, ja rakennushallinnon kiinteistöpalveluja tuottamaan oli todettu jo perustetun yhtiö. Rakennushallinnon henkilöstömäärästä valtaosan oli arvioitu siirtyvän perustetun yhtiön palvelukseen.

Valtio omisti yksin kaikki Engelin osakkeet ja se oli pannut yhtiöön apporttina rakennushallituksella olleen kiinteistöpalvelujen tuottamiseen käytetyn irtaimen vaihto- ja käyttöomaisuuden. Tuon omaisuuden arvo oli erään todistajana kuullun yli-insinöörin kertoman mukaan noin 30 miljoonaa markkaa.

Tammikuun 1 päivänä 1995 toimintansa aloittanut Engel oli syksystä 1994 alkaen pyrkinyt saamaan itselleen kaikki rakennushallinnon siivoustoiminnan piiriin kuuluneet siivouskohteet. Tässä tarkoituksessa yhtiö oli tehnyt sopimuksia rakennushallinnossa siivoustoiminnan johtotehtävissä työskennelleiden henkilöiden siirtymisestä Engelin palvelukseen ja saanut näin käyttöönsä tarvittavat tiedot rakennushallinnon siivouskohteista ja siivouksesta perittävistä korvauksista. Rakennushallinto oli vuoden 1994 alusta lähtien siirtynyt perimään virastoilta ja laitoksilta erillisen korvauksen siivoustoiminnastaan, kun sitä ennen valtion viranomaiset eivät olleet suorittaneet rakennushallitukselle siivoustoiminnasta erillistä korvausta. Rakennushallinnon palveluksessa olleet, 1.1.1995 Engeliin siirtyneet virkamiehet ja toimihenkilöt olivat syksystä 1994 alkaen toimineet rakennushallituksessa Engelin lukuun. Nämä seikat ilmenivät todistajina kuultujen yli-insinöörin, suunnittelupäällikön sekä yksikönjohtajan kertomuksista. Samojen todistajien kertomuksista kävi ilmi, että Engel oli joutunut sopimaan käytännöllisesti katsoen kaikki siivoussopimukset uudelleen eri toimeksiantajien kanssa, ja ettei se ollut onnistunut saamaan itselleen läheskään kaikkia rakennushallinnon siivoustoiminnan piiriin vielä vuonna 1994 kuuluneita siivouskohteita. Rakennushallinnon perimistä siivoussopimusten hinnoista Engel oli joutunut, saadakseen sopimukset itselleen, tinkimään keskimäärin 20 - 30 prosenttia.

Yli-insinööri oli siirtynyt rakennushallituksesta työministeriön palvelukseen 1.5.1995 ja suunnittelupäällikkö sekä yksikönjohtaja Engelin palvelukseen 1.1.1995, joten heillä oli ollut huomattavan hyvät mahdollisuudet seurata Engelin toiminnan aloittamista ja toimia siinä itsekin mukana. Yli-insinöörin ja suunnittelupäällikön kertoman mukaan heidän tiedossaan ei ollut, että rakennushallituksen ja Engelin kesken olisi tehty erityisiä kirjallisia sopimuksia siivoustoiminnan siirtämisestä rakennushallitukselta Engelille.

Rakennushallinnon kiinteistöjen ylläpitämiseen liittynyt siivoustoiminta oli alkujaan kohdistunut pelkästään rakennushallinnon hallitsemiin kiinteistöihin. Vain poikkeustapauksissa rakennushallinnolla oli ollut oikeus ryhtyä harjoittamaan siivoustointa rakennushallinnon ulkopuolisissa kohteissa eri korvausta vastaan. Valtiovarainministeriön rakennushallitukselle 26.2.1993 osoitetusta kirjeestä ilmeni, että valtiovarainministeriö oli oikeuttanut rakennushallituksen myymään muun muassa siivouspalveluksia valtionhallinnon ulkopuolisille julkisen sektorin viranomaisille ja laitoksille sekä niitä vastaaville organisaatioille, valtion virastoista tai liikelaitoksista muodostetuille valtionenemmistöisille osakeyhtiöille, sekä valtion ulkopuolisille vuokraamiin tiloihin. Erään todistajana kuullun henkilön kertomuksesta ilmeni, että rakennushallinnon toimesta oli siivottu muun muassa KTV:n Kiinteistöosakeyhtiö Järjestöjen talossa Jyväskylässä sijainneet toimitilat jo vuodesta 1991 alkaen, ja että siivoustoimi oli siirtynyt vuoden 1995 alusta Engelille ilman, että siitä oli erityisesti sovittu Engelin ja siivouspalvelun tilaajan välillä. Engelin toimesta Kotkan ammattikorkeakoululle 1.11.1994 tehdyssä, todisteena jätetyssä palvelutarjouksessa tarjouksen saajalle oli ilmoitettu rakennushallinnon palvelutoimintojen muuttuvan 1.1.1995 Engel kiinteistöyhtymä Oy:ksi.

Todistajana kuullun VAL:n luottamusmiehen kertomuksesta ilmeni, että rakennushallitus oli vuoden 1994 aikana alkanut kiinnittää erityistä huomiota siivoustoiminnan kannattavuuteen, mistä oli johtunut, että rakennuspiiri oli joutunut vähentämään työvoimaansa siivoustoiminnassa. Samat seikat ilmenivät todisteina esitetyistä kahdesta YT-neuvottelupöytäkirjasta 29.12.1993 ja 3.2.1994.

Todistajina kuultujen yli-insinöörin, suunnittelupäällikön ja yksinkönjohtajan kertomuksista ilmeni, että Engelin toiminta-ajatuksena oli alun alkaen ollut toimia siivousalan liikeyrityksenä todellisessa kilpailutilanteessa muiden samalla alalla toimineiden yritysten kanssa. Sen lisäksi, että Engel oli pyrkinyt saamaan itselleen mahdollisimman paljon rakennushallinnon sitä ennen hoitamia siivouskohteita yhtiö oli pyrkinyt suuntaamaan toimintaansa myös sellaisiin siivouskohteisiin, joita rakennushallinto ei aikaisemmin ollut hoitanut tai voinutkaan sille asetettujen rajoitusten vuoksi hoitaa. Tästä oli pääteltävissä, että Engelissä vallinnut toiminta-ajatus poikkesi ratkaisevasti rakennushallinnon siivoustoiminnasta siinä, että yhtiön tarkoituksena oli ollut pyrkiä liiketaloudellisesti kannattavaan tulokseen ainoana tulolähteenään siivoustoiminnasta saatu tuotto. Rakennushallinto sen sijaan oli ylläpitänyt siivouspalvelujaan sille vuosittain valtion talousarviossa osoitettujen määrärahojen varassa aina vuoteen 1993 saakka ja sen jälkeen perinyt maksun siivouspalveluksistaan asianomaisilta virastoilta ja laitoksilta lähinnä palvelujen laadusta ja laajuudesta tehtyjen sopimusten mukaisesti.

Engel oli perustettu rakennushallinnon kiinteistöpalveluja tuottavaksi valtionyhtiöksi, jonka siivouspalvelu oli aloittanut toimintansa jo ennen rakennushallinnon lakkauttamista 1.1.1995. Rakennushallinnosta Engeliin rekrytoitu henkilökunta oli vielä rakennushallinnon palveluksessa ollessaan jo toiminut Engelin lukuun luotaessa yhtiölle toimintaedellytyksiä. Engel oli ottanut hoitaakseen kaikki ne rakennushallinnon aikaisemmin hoitamat siivouspalvelut, jotka olivat sille siirrettävissä tai joista se oli päässyt työn tilaajan kanssa sopimukseen jatkaen näiden kohteiden siivoamista välittömästi sen jälkeen, kun rakennushallinnon ylläpitämä siivoustoiminta noissa kohteissa oli loppunut ilman, että itse siivoustyön suorittamisessa oli tapahtunut mitään ulkonaisia muutoksia. Näin ollen oli aiheellista arvioida, oliko Engelin aloittaessa toimintansa rakennushallinnon palveluksessa olleen siivoushenkilöstön työsuhteiden kohdalla tapahtunut lainkaan sellaista muutosta, että heidän työnantajansa olisi tuon organisaatiomuutoksen yhteydessä vaihtunut. Ratkaisevana tekijänä tässä suhteessa oli kuitenkin pidettävä sitä, että Engelin toiminta-ajatuksena oli alun alkaen ollut toimia liiketaloudellisin perustein vapaassa kilpailutilanteessa ilman mitään sen toimintaa rajoittavia sidonnaisuuksia yhtiön omistajaan, valtioon nähden. Rakennushallinnossa valtiolla sen sijaan oli ollut, ja oli vielä Engelin siivoustoiminnan aloittaessakin, täydellinen valta määrätä hallinnon toimintatavat vuosittain valtion talousarvion yhteydessä tehdyin säätelyin.

Varsinkin tämä seikka huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi, että rakennushallinnon lopettaessa siivoustoimintansa ja Engelin aloittaessa vastaavan toiminnan harjoittamisen työnantajataholla oli tapahtunut niin merkittävä oikeushenkilön olemuksen muutos, että sen oli täytynyt vaikuttaa työsuhteiden sisältöön siten, että työnantajan oli katsottava vaihtuneen. Siitä taas seurasi, että työsuhde ei ollut voinut säilyä entisellään ilman osapuolten kesken tehtyä sopimusta taikka laissa olevaa säännöstä. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, ettei kannetta voitu hyväksyä A:n kanteensa tueksi vetoamalla ensisijaisella perusteella, jonka mukaan Rakennushallitusta ja Engeliä olisi pidettävä samana työnantajana.

Liikkeen luovutus

Rakennushallinnon siivoustoimintaa oli hoidettu rakennushallituksen rakennuspiireissä, joissa toimintaa oli johtanut rakennuspiirin siivouspäällikkö. Valtakunnallisesti siivoustoiminnan ylin johto oli kuulunut rakennushallituksessa siihen nimenomaan määrätyille virkamiehille. Rakennushallinnon kiinteistöjen ylläpidon palvelutehtäviin kuulunutta siivoustoimintaa varten oli perustettu Engel yhtiö huolehtimaan siivouspalveluista jo siinä vaiheessa, kun rakennushallinto vielä muilta osin oli ollut toiminnassa. Rakennushallinnolla oli ollut rajoitettu oikeus myydä siivouspalvelujaan myös muille kuin rakennushallinnon omien kiinteistöjen tarpeisiin. Siivoustoiminta oli ollut rakennushallinnon piirissä selvästi toiminnallinen kokonaisuus, joka oli voitu vaikeuksitta erottaa rakennushallinnon muusta toiminnasta.

Rakennushallinto oli vuoden 1994 alusta siirtynyt maksulliseen siivoustoimintaan niihinkin sen siivouspalveluja käyttäviin nähden, jotka sitä ennen eivät olleet joutuneet suorittamaan korvausta noista palveluista. Siivouspalveluista oli tehty kaikkien niitä käyttävien kanssa erillinen sopimus. Näiden vasta vuonna 1994 maksullisiksi tulleiden siivouspalvelujen lisäksi rakennushallinnolla oli ollut rajoitettu oikeus resurssiensa puitteissa myydä siivouspalveluja myös oman toimintapiirinsä ulkopuolelle. Tällainen toiminta oli siihen liittyneistä rajoituksista huolimatta ollut epäilemättä siivousalan liiketoimintaa ja vuonna 1994 aloitettu maksullinen toiminta liiketoimintaan verrattavaa.

Rakennushallituksen lopetettua siivouspalvelunsa Engel oli jatkanut niiden tuottamista kaikissa niissä rakennushallituksen siivouskohteissa, jotka yhtiö oli onnistunut saamaan itselleen. Valtio ei ollut osoittanut, että Engelin siivoustoiminta olisi missään ulospäin havaittavissa suhteissa ratkaisevasti erilaista, kuin mitä se oli ollut rakennushallinnon aikaan. Pikemminkin päinvastoin erään todistajana kuullun henkilön kertomuksesta ilmeni, ettei siivoustyön tilaaja ollut edes havainnut siivoustyön suorittamisen siirtyneen Engelille ennen kuin vasta kuukausien kuluttua vaihdon tapahtumisesta Engelin lähetettyä siivoustyön tilaajalle esitteitään. Ainoa todellinen muutos Engelin toimintatavoissa oli ollut se, että yhtiö kilpaili muiden siivousalan yritysten kanssa avoimilla markkinoilla vapaana rakennushallinnon siivoustoimintaan liittyneistä rajoituksista.

Edellä on todettu Engel perustetuksi nimenomaan sen vuoksi, että sille olisi voitu siirtää rakennushallinnon kiinteistöjen ylläpidon palvelutehtävät ja siis myös siivoustoiminta. Rakennushallinnosta Engeliin siirtymässä ollut henkilökunta oli ennen yhtiön toiminnan alkamista jo toiminut yhtiön lukuun sen toimintaedellytysten luomiseksi mahdollisimman hyviksi.

Työsopimuslain 7 §:n 2 momentin mukaan työnantajan liikettä luovutettaessa siirtyivät hänen oikeutensa ja velvollisuutensa välittömästi liikkeen uudelle omistajalle. Tästä seurasi, että liikkeen luovuttaminen ei sinänsä ollut työsopimuslaissa tarkoitettu laillinen syy työsopimuksen irtisanomiseen, vaan irtisanomiseen oli oltava joku muu, liikkeen luovuttamisesta riippumaton laillinen syy.

Euroopan yhteisöjen neuvoston 14.2.1977 antaman direktiivin työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (EY-direktiivi) oli määrätty tuota direktiiviä sovellettavaksi yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovuttamiseen toiselle työnantajalle sopimukseen perustuvan luovutuksen taikka sulautumisen kautta. Luovuttajalla direktiivin mukaan tarkoitettiin luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka luovutuksen vuoksi lakkasi olemasta työnantaja yrityksessä, liikkeessä tai liiketoiminnan osassa. Suomen työsopimuslain 7 §:n 2 momentissa ei tarkemmin ole selostettu niitä olosuhteita, joissa kyseinen lainsäännös tulisi sovellettavaksi. Ottaen huomioon, että lainkohta on säädetty työntekijän oikeuksien turvaamiseksi, johon tarkoitukseen EY-direktiivikin on annettu, ei lainkohdan avoin sanamuoto estänyt sen soveltamista myöskään sellaiseen tapaukseen, jossa valtio luovutti sen harjoittamaa liiketoimintaa toiselle työnantajalle, jos vain liikkeen luovutusta koskevat muut yleiset ehdot täyttyivät.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa, rakennushallinnon luopuessa harjoittamansa siivoustoiminnan jatkamisesta ja valtion perustaessa tuota samaa toimintaa jatkamaan valtionyhtiön, oli katsottava ensinnäkin syntyneen ainakin konkludenttisen sopimuksen valtion ja sen perustaman yhtiön välille toiminnan siirtämisestä valtiolta yhtiölle. Siivoustoimi oli ollut rakennushallinnossa selvä toiminnallinen kokonaisuus. Engel oli aloittanut luonteeltaan samanlaisen siivoustoiminnan harjoittamisen, kuin toiminta oli ollut rakennushallituksenkin puitteissa. Toiminta oli alkanut keskeytyksettä sen jälkeen, kun rakennushallinnon siivoustoiminta oli päättynyt. Engel oli saanut rakennushallitukselta valtion yhtiöpanoksena siivoustoimintaan käytetyn omaisuuden ja toimintansa aloittamisen helpottamiseksi kaiken rakennushallituksella olleen tiedon sillä olleista siivouskohteista.

Kysymyksessä oli työsopimuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu liikkeen luovutus, jonka myötä rakennushallituksen oikeudet ja velvollisuudet työnantajana A:han nähden olivat siirtyneet Engelille.

Kun rakennushallitus oli perustanut A:n työsuhteen irtisanomisen pelkästään siihen seikkaan, että rakennushallitus oli lopettanut siivoustoimintansa eikä valtio ollut edes väittänyt, että rakennushallituksella olisi ollut irtisanomiseen joku muu taloudelliseen tai tuotannolliseen seikkaan perustuva syy, irtisanominen oli ollut työsopimuslain säännösten vastainen.

Työsopimuslain 51 §:n 1 momentin mukaan työnantajan tuli korvata työntekijälle vahinko, jonka työnantaja tahallaan tai huolimattomuudesta aiheutti laiminlyödessään työsopimuslain mukaisten velvollisuuksiensa täyttämisen.

Vahingonkorvaus

A vaati hänen työsopimuksensa lain vastaisesti irtisanoneelta valtiolta vahingonkorvauksena 24 kuukauden palkkaa vastaavaa määrää sen mukaisesti, kuin hänen palkkansa oli ollut työsuhteen päättyessä 31.3.1995.

Kolmen asiassa kuultujen todistajien kertomuksista ilmeni, että tarjottaessa A:lle työtä toimintansa aloittavassa Engelissä olisi hänelle tehdyn tarjouksen mukaan hänen siihenastinen palkkatasonsa laskenut ainakin noin tuhannella markalla kuukaudessa. Tarkkaa käsitystä siitä, mitkä olisivat olleet A:n lopulliset palkkaus- ja muut ehdot Engelin palveluksessa, ei näiden todistajien kertomusten perusteella voitu muodostaa, eikä seikasta ollut esitetty muuta selvitystä. Joka tapauksessa A:n palkkausehdot olisivat hänelle tehdyn tarjouksen mukaan huomattavasti alentuneet. Erään todistajan kertomuksen mukaan myös oikeus vuosiloman kertymiseen sekä sairausajan palkkaan olivat olleet tuohon astista heikommat.

Mikäli A olisi ottanut vastaan Engelissä hänelle tarjotun työpaikan, hänellä olisi ollut oikeus vaatia työsuhteeseensa noudatettavaksi samoja ehtoja, kuin hänellä oli ollut rakennushallituksen palveluksessa. Kieltäytymällä hänelle tehdystä työtarjouksesta A oli menettänyt tuon mahdollisuutensa. Näissä oloissa ei ollut kohtuullista, että A voisi saada valtiolta irtisanomisen perusteella enempää korvausta kuin hänelle aikaisemmin maksetun ja tarjotun palkkauksen erotuksen kohtuulliselta siirtymäajalta ottaen huomioon, että hänen oli täytynyt olla tietoinen siitä, että vallinneissa oloissa hänen, hylätessään Engelin taholta tehdyn työtarjouksen, mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulisi olemaan vaikeuksia sijoittua lähiaikoina uudelleen työmarkkinoille siivoojan ammattiin.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla käräjäoikeus arvioi A:n kohtuulliseksi vahingoksi rakennushallituksen irtisanomisen vuoksi 1 000 markkaa kuukaudelta kahden vuoden ajalta työsuhteen päättymisestä lukien.

Tämän vuoksi käräjäoikeus, hyläten kanteen muilta osin, velvoitti valtion suorittamaan A:lle korvauksena työsopimuslain vastaisesti tapahtuneesta työsuhteen irtisanomisesta 24 000 markkaa korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Hovioikeuden tuomio 3.9.1996

A ja valtio valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, että eduskunnan hyväksymällä ponnella ja valtion talousarvion perusteluilla ei ollut merkitystä harkittaessa A:n työsopimuksen irtisanomisen laillisuutta. Rakennushallituksen palveluksessa olleen siivoushenkilökunnan työoikeudellista asemaa ei ollut säännelty siivoustoiminnan yhtiöittämisen yhteydessä erityisellä lainsäädännöllä. Näin ollen irtisanomisen lainmukaisuus oli ratkaistava työsopimuslain säännösten nojalla.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden johtopäätöksen, että kysymyksessä oli ollut työsopimuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu liikkeen luovutus. Siivoustoiminta ei ollut kuitenkaan siirtynyt rakennushallitukselta Engelille käräjäoikeuden toteamin tavoin valtion ja Engelin välisen sopimuksen perusteella vaan valtion yksipuolisilla toimenpiteillä. Liikkeen luovutuksen olemassaolo oli ratkaistava kokonaisarvioinnin perusteella. Sopimussuhde ei ollut ehdoton edellytys liikkeen luovutuksen toteutumiselle, vaan ratkaisevana seikkana voitiin pitää liiketoiminnan siirtymistä ja sitä kautta tapahtunutta työnantaja-aseman siirtymistä toiselle. Siivoustoiminta ja työnantaja-asema olivat siirtyneet käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla rakennushallitukselta Engelille.

Työsopimuslain 51 §:n nojalla tuomittava vahingonkorvaus määräytyi todella kärsityn vahingon perusteella. Korvauksen arvioinnin lähtökohtana oli korvauksen määrääminen jo aiheutuneista kuluista ja menetyksistä. Valtio ei ollut hakenut muutosta vahingonkorvauksen määrän osalta. Se oli vastauksessaan kiistänyt A:n muutosvaatimuksen vain sillä perusteella, että A oli kieltäytynyt ottamasta vastaan Engelin hänelle tarjoamaa työtä. Ansaitsematta jätetty vastike oli yksi peruste vähentää tuomittavaa vahingonkorvausta. Työntekijällä ei ollut kuitenkaan ehdotonta velvollisuutta vahinkoa pienentääkseen ottaa vastaan työnantajan muilla kuin aikaisemman sopimuksen mukaisilla ehdoilla tarjoamaa työtä.

Engel oli tarjonnut A:lle siivoustyötä jonkin verran huonommin palkkaehdoin kuin mitä hänellä oli ollut rakennushallituksen palveluksessa. Asianosaisten ilmoituksen mukaan rakennushallinnon siivoojat olivat aloittaneet lakon painostaakseen valtiota ja Engeliä tarjoamaan työtä entisin ehdoin. A oli työstä kieltäytyessään ollut tietoinen työtaistelusta ja sillä tavoitelluista paremmista työehdoista. A:n oli myös täytynyt käsittää, että vallitsevassa huonossa työllisyystilanteessa hänellä saattaisi olla vaikeuksia saada muuta ammattiaan vastaavaa työtä. Näissä olosuhteissa A:n oli kohtuudella katsottava olleen velvollinen ottamaan vastaan Engelin hänelle tarjoama työ. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden arvioima 24 000 markan korvaus A:lle aiheutuneesta vahingosta oli riittävä.

Näillä perusteilla hovioikeus jätti asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Perustelut

Vahingonkorvauksen peruste

Valtio on rakennushallinnon aiemmin hoitamia kiinteistöpalveluja varten perustanut Engel kiinteistö- ja siivouspalvelut Oy:n, jolle on siirretty rakennushallinnon käyttö- ja vaihto-omaisuutta. Yhtiö on jo ennen rakennushallinnon lakkauttamista aloittanut toimintansa siivouspalvelujen osalta. Rakennushallituksen palveluksesta yhtiöön siirtymässä ollut henkilökunta on jo ennen yhtiön toiminnan alkamista työskennellyt yhtiön lukuun sen toimintaedellytysten luomiseksi.

Valtio on vastustanut kannetta myös sillä perusteella, että valtion siivouspalveluja tuottaneen viraston, rakennushallituksen lakkauttaminen oikeutti sinänsä valtion irtisanomaan rakennushallitukseen työsuhteessa olleen siivoushenkilökunnan ja ettei rakennushallitukseen työsuhteessa olleiden henkilöiden oikeudellista asemaa ollut siten tarpeen järjestää erityislainsäädännöllä. Lisäksi valtio on vedonnut siihen, ettei sen vuoden 1995 talousarviossa ollut enää rakennushallinnon lopettamisen johdosta varattu määrärahaa siivoojien työsuhteen jatkamiselle.

Valtio on jatkanut rakennushallituksen harjoittamaa siivoustoimintaa viraston lakkauttamisen jälkeen omistamansa osakeyhtiön muodossa. Se, ettei valtion vuoden 1995 talousarviossa ole olut määrärahoja rakennushallituksen palveluksessa olleiden siivoojien työsuhteiden jatkamiseen, on johtunut juuri rakennushallinnon lakkauttamisesta. A on ollut työsopimuslaissa tarkoitetussa työsuhteessa rakennushallitukseen, joten hänen irtisanomiseensa on hovioikeuden toteamin tavoin sovellettava työoikeudellisia säännöksiä. Valtiolla ei siten ole esittämillään perusteilla ollut oikeutta irtisanoa A:n työsopimusta.

Rakennushallinnon yhtiöittämisellä on käytännössä toteutettu siivoustoiminnan siirtäminen viranomaiselta yksityisoikeudelliselle yhtiölle eli Engel kiinteistöja siivouspalvelu Oy:lle. Vaikka valtio tällä hetkellä omistaa yhtiön kaikki osakkeet, niiden omistajiksi voi myöhemmin tulla muitakin. Rakennushallituksessa valtiolla on ollut valta määrätä hallinnon toimintatavat vuosittain valtion talousarvion yhteydessä suoritetuin toimenpitein. Yhtiön toiminta-ajatuksena on sitä vastoin alun alkaen ollut toimia liiketaloudellisin perustein vapaassa kilpailutilanteessa ilman mitään sen toimintaa rajoittavia sidonnaisuuksia valtioon nähden. Näin ollen valtiota ja yhtiötä ei voida pitää samana työnantajana.

Rakennushallituksen harjoittama siivoustoiminta on sen lakkauttamisen yhteydessä siirretty valtion yksipuolisella toimenpiteellä valtion omistamalle osakeyhtiölle. Asiassa ei siten ole merkitystä, ettei valtion ja yhtiön välillä ole solmittu sopimusta toiminnan siirtämisestä. Tällä ja muutoin alempien oikeuksien mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä on työsopimuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu liikkeen luovutus.

Vahingonkorvauksen määrä

Työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla tuomittava vahingonkorvaus määräytyy työntekijälle todellisuudesta aiheutuneen taloudellisen vahingon perusteella. Siltä osin kuin A on vaatinut korvausta käräjäoikeuden tuomion jälkeiseltä ajalta syntyvästä ansionmenetyksestä, vaatimus olisi käräjäoikeudessa tullut hylätä ennenaikaisena. Lainkohdan nojalla tuomittavaa vahingonkorvausta koskevaa vaatimusta ei myöskään voida, siltä osin kuin se koskee käräjäoikeuden tuomion jälkeen syntynyttä ansionmenetystä, ottaa välittömästi ylemmässä tuomioistuimessa tutkittavaksi.

Yhtiö on tarjonnut A:lle siivoustyötä aikaisempaa selvästi huonommilla palkkaehdoilla. A:n kieltäydyttyä ottamasta vastaan työtä rakennushallinnon palveluksessa olleet siivoojat, A mukaan lukien, ovat aloittaneet lakon painostaakseen valtiota ja yhtiötä tarjoamaan heille työtä entisin ehdoin. A on välittömästi 3.1.1995 allekirjoitetun työtaistelun lopettamissopimuksen jälkeen tuloksetta tarjoutunut yhtiön palvelukseen.

Työntekijällä ei ole ehdotonta velvollisuutta vahinkoa välttääkseen ottaa vastaan työnantajan muilla kuin aikaisemman sopimuksen mukaisilla ehdoilla tarjoamaa työtä. A:lla on katsottava olleen pätevä syy kieltäytyä ottamasta vastaan hänelle tarjottua työtä, josta maksettu palkka selvästi alitti työehtosopimuksen mukaisen palkan.

A on ollut rakennushallituksen laittoman irtisanomisen johdosta työttömänä 1.4.1995 alkaen siten, että hänen työttömyytensä on jatkunut vielä 19.12.1995, jolloin käräjäoikeuden tuomio jutussa annettiin. Tuolta ajalta hänen työansionsa olisi ollut 6 978 suuruisen kuukausipalkan mukaan laskettuna yhteensä 59 630 markkaa. Valtio on velvollinen korvaamaan tämän ansionmenetystä vastaavan vahingon A:lle.

A on vaatinut vahingonkorvaukselle viivästyskorkoa haasteen tiedoksiantopäivästä 25.8.1995 lukien. Viivästyskorkoa ei voida tuomita maksettavaksi saatavalle, joka ei vielä ole syntynyt. Korkolain 9 §:ssä tarkoitetun prosessikoron maksuvelvollisuus edellyttää myös, että velallisen maksuvelvollisuus on ollut olemassa ennen haastepäivää, jotta viivästyskorkoa voitaisiin tuomita haastepäivästä lukien. Kun A:lle laittomasta irtisanomisesta aiheutunut vahinko on syntynyt vasta 19.12.1995, jolloin on ollut todettavissa hänelle työttömyydestä aiheutunut ansionmenetys, A:n vahingonkorvaussaatavalle 59 630 markalle on maksettava viivästyskorkoa vasta 19.12.1995 lukien.

Tuomiolauselma

A:n vaatimus saada korvausta käräjäoikeuden tuomion jälkeiseltä ajalta syntyneestä ansionmenetyksestä jätetään tutkimatta. Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että valtion A:lle työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta tuleva vahingonkorvaus korotetaan 59 630 markkaan, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan 19.12.1995 lukien. Viivästyskoron määrä on Suomen pankin kulloinkin vahvistama viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä.